Argentina / Argentiina

POP LATINO

Whatever " Pop Latino" might mean, one thing is for sure: we are far away from the optimism of the 60's, as far as from the wealthy American way of life. And, compared to Marcos Lopez overcharged and striking/colored masquerades, Warholian Pop appear sober. Lopez photographic work alludes not so much to art history but to the process of increasing degradation of local cultures within the margins of the so-called global world. Nowadays in Latin American cities -the artist claims- our everyday visual and emotional experience has less to do with the inheritance of indigenous folklore than with the proliferation of made-in-Taiwan souvenirs.

Trained as a photographer, Marcos Lopez soon felt uncomfortable with the black and white kind of anthropological photoreportage that has become the trademark of Latin American photography in the art-world market. It' s through this denial of the stereotype of social documentary style that his art has acquired a wide political dimension. Rejecting all facile aestheticism, Lopez takes on Pop tradition -popular icons, billboard scales, bright colors- just to reverse it into theatrical artifice and to overload it with irony. He overtly turned to color, vast scale and parodic mise-en-scene in 1993. This shift was profoundly related to the specific Argentinian political and cultural context. Carlos Menem, a peronist president, was the first leader who succeeded in deconstructing the social structures raised by Peron in post-war times, thereby allowing Argentina to " enter the First World". Menem, almost reversing Evita' s famous slogan, seemed to realize that- in a mediatic world- words and symbols matter more than facts. In " The City of Joy" -Lopez first color photographic series- the artist discloses the nothingness of triumphant political propaganda through his typical burdened stagings full of masks, gaudy props and exaggerated gestures.

Marcos Lopez simulacra lack a specific narrative, though their allegorical connotations are unmistakable. Frenzied syncretic imagery, kitschy taste, garish and discordant colors cohere to match the specificity of Argentinian peripheral culture within the globalized capitalism. His strategies of appropriation isolate and reassemble consumer items and social types in burlesque situations. The artist presents his works as arguments in a questioning of the cultural myths regulating economic dependence and the collapse of the promises of modernity. Lopez caustic sense of humor has a bitter side. Behind his bright and garrulous images there's always a deep sense of loss.

- Valeria Gonzalez

Hanging the Communion,   Ehtoollinen ripustetaan

www Lopez, Marcos

POP LATINO

Mitä ”Pop Latino” sitten tarkoittaakaan, yhdestä asiasta voimme olla varmat: olemme kaukana 60-luvun optimismista, yhtä kaukana kuin rikkaasta amerikkalaiselämäntavasta. Verrattuna Marcos Lopezin ylilatautuneisiin ja hätkähdyttäviin/värikkäisiin naamiohuveihin warholilainen pop-taide vaikuttaa vähäeleiseltä. Lopezin valokuvataide ei niinkään viittaa taidehistoriaan kuin paikallisten kulttuureitten alennustilaan niin kutsutussa globaalissa maailmassa. Nykyään Latinalaisen Amerikan kaupungeissa – taiteilija väittää – jokapäiväinen visuaalinen ja emotionaalinen kokemuksemme johtaa juurensa enemmän Taiwanissa tehtyjen matkamuistojen ylenpalttisuuteen kuin alkuperäiskulttuurien perinteeseen.

Valokuvaajaksi kouluttautunut Marcos Lopez alkoi pian tuntea olonsa epämukavaksi maailman taidemarkkinoilla tutuksi tulleen latinalais-amerikkalaisen, mustavalkoisen antropologisen kuvauksen suhteen. Kieltämällä tämän sosiaalisen dokumentaation stereotyypit hänen taiteensa on saavuttanut laajat poliittiset mittasuhteet. Lopez hylkää kaikki helpot estetiikkakäsitykset ja käyttää pop-taiteen perinteitä hyväkseen: tunnettua ikonografiaa, tienvarsimainoksien mittasuhteita, kirkkaita värejä – vain kääntääkseen ne teatraalisiksi tempuiksi ja ladatakseen ne raskaalla ironialla. Hän suuntautui selkeästi väreihin, valtaviin mittasuhteisiin ja parodiseen näytteillepanoon vuonna 1993. Tämä muutos johtui suuresti sen ajan argentiinalaisesta poliittisesta ja kulttuurisesta tilanteesta. Menem, peronistinen presidentti, oli ensimmäinen johtaja joka onnistui hajottamaan Peronin perustamat sosiaaliset rakenteet sodanjälkeisenä aikana, täten vieden Argentiinan ”Ensimmäiseen maailmaan”. Menem, lähes kääntäen Evitan kuuluisan iskulauseen nurinperin, tuntui tajuavan että – varsinkin mediavaltaisena aikana – sanat ja symbolit merkitsevät enemmän kuin tosiasiat. Ensimmäisessä värivalokuvasarjassaan, ”The City of Joy” (Ilon kaupunki), Lopez paljastaa poliittisen propagandan mitättömyyden käyttämällä itselleen tyypillistä latautunutta lavastusta, joka pursuaa naamioita, räikeätä rekvisiittaa ja liioiteltuja eleitä.

Marcos Lopezin (irvi)kuvilla ei ole juonta, mutta niiden allegoriset viitteet ovat selkeitä. Kuvien kiihkeä synkretismi, kitschmäinen maku, räikeät ja yhteen sopimattomat värit toimivat yhdessä tuoden esille perifeerisen argentiinalaiskulttuurin erityisluonteen globaalin kapitalismin sisällä. Hän eristää ja kokoaa kulutushyödykkeitä ja sosiaalisia tyyppejä irvokkaissa tilanteissa. Taiteilija esittää työnsä todisteina, jotka kyseenalistavat kulttuurillisia myyttejä, jotka säätelevät taloudellista riippuvuutta ja nykyajan lupausten romahtamista. Lopezin purevalla huumorilla on katkera puolensa. Hänen kirkkaitten ja suulaitten kuviensa takana on aina syvä menetyksen tuntu.

- Valeria Gonzalez